No niinhän siinä sitten kävi että palattiin entisen avomiehen kanssa yhteen. En tiedä pitäisikö tämä nyt luokitella sitten luovutusvoitoksi miehelle, joka koko vuoden erossa ollessa jaksoi yrittää saada meitä palaamaan takaisin yhteen, ja onko voitto sittenkin minun? Se jäänee nähtäväksi... Nyt kuitenkin jatketaan taas hyvillä mielin yhdessä eteenpäin ja toivotaan että aurinko paistaisi meidän yhteiseen risukasaan taas hieman kirkkaammin.

Kylläpä mie yllyin runolliseks. ;)

No joo... Kissat on kasvanu (tai siis Blake on), siitä on pakko mainita. Blake alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän sarjakuvan Karvista: isohko, hieman jopa pulskaksi muodostumassa oleva röhnöttäjä joka on laiska kuin mikä ja syö lähes kaiken mitä nenän eteen laitetaan... Tai mitä siihen löytää, kuten nyt allekirjoittaneen sapuskat niin pöydältä kuin sylistäkin. Mimosa pitää linjansa hienohelmana, ja hoikat linjatkin tuntuvat pienehkön koon lisäksi säilyvän. Hyvä että edes jollain meidän taloudessa...

Töissä on motivaatio hukassa, mutta jotain sentään saa tehtyäkin. Jännä sinällään että olen jopa oppinut tavallaan arvostamaan minulle ylimääräisenä työnä pukattuja puhelinvuoroja. En muuten, mutta katkaisevat mukavasti muuten niin tasapaksun päivän, ja jotenkin tuntuu että tunti puhelimessa menee paljon nopeammin kuin tunti muuten töitä tehdessä. Mutta enemmän kuin tunti päivässä puhelimessa? Ei kiitos... Kyllä tuo tuntikin noin on jo ihan tarpeeksi.

Hampaiden osalta ei paljon kerrottavaa ole. Seuraava oikomiskäynti ensi vuoden alkupuolella, siihen asti ainakin käytettävä kitalakihärpäkettä (joka muuten on saanut jo sopivasti lempinimen Tekarit). Kuulemma ko. laitoksen käyttämistä saa alkaa vähentämään kun alkaa tuntumaan löysältä... Täytyy myöntää että olen tainnut vähentää sen käyttöä jo aika paljon vaikkei aiheellista olisikaan. Toivottavasti nyt ei kauhean paljoa tekis huonoa hammaskalustolle. :/

Ja  ja... Laihdutus jatkuu, taas, vaihteeksi. Huonolla menestyksellä... Ehkä sitten taas ensi talvena, joulun jälkeen kenties?