Niin, sitä hymyä tässä harjoitellaan. Menestyksestä ei kyllä paljon voi puhua, mutta välillä sitä huomaa aidosti hymyilevänsä. Edistystä.

Töissä asiat ovat edenneet sentään johonkin suuntaan. Sain palkankorotuksen, jipii! Tosin hyvin hyvin pienen, mutta kuitenkin. Huono puoli on se, että pienimuotoisen taistelun seurauksena olen esimiesten mustalla listalla enkä lainkaan yllättyisi vaikka sen huomaisi useamminkin töissä... Tervetuloa naisvaltaiselle alalle.

Hampaat... No, edistystä ei ole havaittavissa. Kai tuolla suussa jotain tapahtuu? Mitään ei tosiaan itse enää huomaa, vaikka hammaslääkäri vakuutteleekin että hyvin edistytään. Jokaisen "kiristyksen" jälkeen osa hampaista kipeinä pari päivää, mutta syömistä se ei pahemmin rajoita. Kuukausi sitten vinossa olevaan yläetuhampaaseen laitettiin metallilanka normaalin läpinäkyvän "lenksun" tilalle. Näky oli aika hurja... Tavallaan onnekkaasti onnistuin sitten syömään jotain hyvin värjäävää taas (ei kai syyllinen voi olla leffateatterin popcorn-mauste, eihän?) ja pääsin vaihdattelemaan lenksuja, jolloin myös rautalangan päälle laitettiin lenksu... Kummasti tuli suusta heti sievempi, on se pienestä kiinni.

Kaverin häihinkin pääsin sitten kaasoilemaan. Järkytyksekseni päädyin lukemaan kirkossa pätkän raamatusta. Hmm... No, kerta se on ensimmäinenkin. Happi meinasi loppua kun unohti jännitykseltään hengittää lukemisen välissä, mutta muuten meni vissiin ihan ok. Ja häät olivat hääparin näköiset, morsian oli kaunis, sulhanen komea, ruoka hyvää ja kaikki onnellisia! :)

Kuukausi-pari sitten ahdistuin ajatuksesta sinkuksi jäämisestä raudat suussa. Miessukupuolen kunniaksi on kuitenkin todettava että raudat tuntuvat aika harvoilla olevan kynnys kun tulee kyse kiinnostumisesta. Ehkä meikä ei olekaan ikuiseks vanhaks piiaks tuomittu, vielä...?

Kissan hankintaa tässä kyllä suunnitellut, nyt kun tuli puhe vanhoista piioista. Eikös se ole se perinteinen ilmiö, yksin asuva nainen kissojensa kanssa? :P No, katsotaan nyt... Rahatilanne tällä hetkellä surkea, suorastaan katastrofaalinen, sillä asuntoa ei ole vielä myyty ja entinen avomies muutti jo omaan asuntoonsa, joten asumiskulut kasaantuvat minun harteilleni. Liian iso ja kallis asunto yksin asuttavaksi. Mukava asua asunnossa jossa on huone jonka ovea ei koskaan edes avaa... Harkitsin jo kämppiksen hankkimista tai kissatalon perustamista, kumpi sitten lienee parempi vaihtoehto?

Ja yksi positiivinen asia: ne lihomani 6 kiloa... Melkein kaikki poissa! Laihdutuskuuri on ollut tiukka arkisin, viikonloppuisin on tullut kyllä mässättyä ylettömästikin... Mutta no, saanut kuitenkin aikaiseksi painonpudotuksen ja liikunnan lisäämisen elämään. Hyvä minä!

Ja etäkärppien kannustushuutoa vielä lainatakseni: "Vielä me noustaan!" :)