Palataanpa vielä viime keskiviikon tapahtumiin...

Satutko rakas lukijani tietämään miltä tuntuu vetää oikein voimalla hammaslanka ikeneen? Jos et, niin kokeile ihmeessä niin, että otat hammaslangan tiukasti molempiin käsiin, painat sen hieman tiukan hammasvälin päälle, ja kiskaiset sitten oikein voimalla molemmilla käsillä hammaslangan hampaiden väliin. Kirpaisee, eikö totta? No, tuo tunne oli se, jonka sain kokea useampaan kertaan viime keskiviikkona... Tuolloin minulle laitettiin poskihampaiden molemmin puolin ns. levityskumit. Tottakai operaation alkuun kysyin onko odotettavissa kipua? No ei tietenkään, vain "hienoista paineen tuntua". Voi kiesus, sanon minä. Se oli kaukana paineen tunnusta kun tuolla lailla nyitään ohutta lankaan vasten ikeniä. Ja hieman tietenkin siinä välissä myös suupieliin. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, eihän ne oikeat lenksut edes menneet paikoilleen, vaan jouduttiin tyytymään väliaikaisiin virityksiin. Hyviä veikkauksia kuinka mukavalta 5kpl kuminauhasolmuja tuntuu suussa? Varsinkin kun yksi niistä on juuri sopivasti purupinnalla niin, ettei hampaita saa yhteen, ja toinen raspaa sitten ientä niin, että juuri täysin parantuneista aftoista tuli taas muistutus, eli pari uutta aftaa. *huokaus*

Jopa ystävällinen hammaslääkärini totesi hammasvälieni olevan harvinaisen tiukat, ja ennusteli että hampaani kipeytyvät seuraavan viikon aikana enemmän kuin koko tulevan oikomishoidon aikana koskaan. Ja oikeassahan tuo saattoi olla, on nimittäin oltu sitten taas keittolinjalla torstaista lähtien. Koko purukalusto niin kipeä että jopa banaanin puremin on tuskallista. Ja kirsikkatomaattiakin piti kokeilla, meni muuten melkein kokonaisena sitten nielusta alas, ihme etten tukehtunut mokomaan. Jäi sitten äitienpäiväkakutkin syömättä.

Huomenna pitäisi sitten taas mennä sinne hammaslääkäriin, tällä kertaa nuo kuminauhaviritykset vaihdetaan "oikeisiin" lenksuihin, ja katsotaan pitääkö rautojen "asennusta" lykätä eteenpäin. Tuohon on nyt tiistai-iltapäiväksi varattu aika, mutta jos nuo väliaikaisviritykset eivät ole saaneet hampaideni välejä leviämään tarpeeksi niin rautojakaan ei pystytä laittamaan vielä. No, pääasia että pääsee noista hiivatin solmuista eroon...

Hieman positiivisempaa asiaa, eli taas koirasta. Nyt on sitten täysin varmaa että meille tulee juuri se pentu josta olen alusta alkaen pitänyt jollakin tapaa eniten. Kauhea jännitys päällä, samanlainen tunne kuin lapsena joulua odotellessa. :D Silloin tuli vahdattua tonttuja ikkunasta, nyt koiria telkkarista... Lasketaanko tämä nyt jonkinlaiseksi taantumaksi sitten henkisen kasvun saralla? No ei kai... Kovin innoissani olen että pääsen pikkuisen kanssa touhuamaan ja kasvattamaan hänestä kunnon koiraa. Vauvakurssillekin on jo ilmottauduttu, jotta pääsee saamaan hieman apua ammattilaiselta ja samalla tutustumaan pikkuisen kanssa omanikäisiin kavereihin. Leikkikavereita ei varmasti koskaan ole liikaa!

Pakko vielä mainita: penkinpäälliset edistyy! Nyt on penkit jotakuinkin kaikki purettu, enää tarvitsisi purkaa ja ommella kolme päällistä... Voiton puolella ollaan jo, kun nyt auton vielä saisi maalarilta...