Tulipahan viikonloppuna sitten taas ihmeteltyä ihmisten näkemyseroja... Näin sinkkuna ollessa kun on tullut tavattua jos jonkinmoisia miessukupuolen edustajia muutenkin kuin kaveripohjalta, ja olen alkanut ymmärtää kuinka erilaiset maailmankatsomukset ihmisillä on riippuen kasvatuksesta, kokemuksista ja yllättävää kyllä, myös ystäväpiiristä.

No, sain siis viikonloppuna kuulla olevani välinpitämätön. Vieläkin hieman hymyilyttää tähän johtanut tilanne... No, pääpointtina tuntui olevan se, että minun olisi pitänyt hermostua kunnolla kun vahingossa hajoitin kahvinkeittimeni lasipannun. Sen sijaan että olisin hermostunut totesin vain että hups, ei sitten keitetä kahvia, ja aloin siivoamaan lasinsiruja keittiöstä. Mitä ihmettä se hermostuminen siinä olisi auttanut? Olisiko kirosanojen huutaminen tai rahanmenon sadattelu saanut pannun palaamaan entiseen muotoonsa niiden tuhannen ja yhden sirun sijaan mitä lattialta löytyi? Näkemysero tässä: välinpitämätön ja stressaamaton ovat kaksi eri asiaa... Nähdäkseni en vain jaksanut stressata rahalla korvattavissa olevasta enempää kuin oli tarpeen.

Olen myös fanaattinen. Mikä sinällään on mielenkiintoista, itse kun en ole koskaan osannut itseeni kyseistä sanaa liittää. :) Mutta niin, tässä uudessa nimikkeessä oli kyse lemmikkieläimistä. Keskustelukumppanini mielestä lemmikkieläimet ovat lemmikkieläimiä, jotakuinkin rinnastettavissa huonekaluihin tai koriste-esineisiin, eli vaan semmosia kivoja juttuja joita voi omistaa. Eläimiin ei tunnesidettä voi muodostaa. Minä kun taas nimitän kahta kissaani karvaisiksi lapsikseni niin olen fanaattinen. Hmm... Näkemysero: jos sekä ihmislapsia että lemmikkejä joutuu ruokkimaan, käyttämään lääkärissä, opettamaan, kasvattamaan ja huolehtimaan kaikin tavoin, molemmat asuvat (kissojen tapauksessa) sen parisenkymmentä vuotta saman katon alla ja molemmat vaativat huomiota eri ikäisinä hieman eri määrän, niin minkä osan aivoista pitäisi kertoa että tähän toiseen elävään olentoon ei sitä tunnesidettä voi kaikesta huolimatta muodostaa? Ei mene mulla jakeluun... En toki väitä että ihmislasta ja lemmikkieläintä samalla tavalla rakastaisi, mutta eihän sitä nyt hyvä tavaton omaa äitiäänkään rakasta samalla tavalla kuin esim. aviomiestään, saati sitä omaa lasta. Sanonpahan vain että mielestäni rakkautta on monenlaista, ja näen vain luonnollisena noihin karvakasoihin kiintymiseni... Kai mie sit olen fanaattinen. :)

Lisäksi sain kuulla että kaikki turkkilaiset ovat idiootteja. Ikävä kyllä tiedän että tähän mielipiteeseen hyvin monet suomalaiset (ennen kaikkea miehet?) yhtyvät. Keskustelukumppanini ei asiaa osannut sen kummemmin perustella, ainuttakaan turkkilaista hän ei itse tuntenut. Ainoa perustelu mitä sain irti oli islaminuskoisuus, ja että "irakilaiset, iranilaiset ja turkkilaiset ovat kaikki samaa kastia". Täytyy sanoa että en itse hirveämmin ilahtuisi jos minua joku alkaisi luokittelemaan johonkin kastiin kuuluvaksi sen perusteella että kuulun evankelisluterilaiseen seurakuntaan... Itse kun miellän olevani ateisti tuosta pikkuseikasta huolimatta. Tämä seikka, sekä se että tunnen useampiakin turkkilaisia ja olen Turkissa usein lomamatkoilla käynyt antavat minulle hieman erilaisen näkemyksen tästä kokonaisen kansakunnan idiooteiksi nimittämisen osalta. Kumma juttu. Näkemysero: Idiootteja löytyy minun nähdäkseni ihan suomalaistenkin joukosta, eikä kuitenkaan koko kansaa voi idiooteiksi (kai?) nimittää... Enkä todellakaan usko että turkkilaisista näitä idiootteja löytyy suhteessa yhtään enempää kuin suomalaisistakaan.

Olenkohan itse vain liian suvaitsevainen tai rauhallinen? Tai kenties liian huono yleistämään asioita? No eipä tuo kai ole niin justiinsa... Ehkä jonain päivänä vielä törmään siihen mieheen joka hyväksyy minut sellaisena kuin miksi kasvatus, ympäristö ja elämänkokemukset ovat minut muovanneet, ja ehkä jopa arvostaa näkemyksiäni. Ehkä. Siihen asti jatkan mielenkiintoista tuttavuuksien ja kokemusten kartuttamista. ;)